maanantai 18. tammikuuta 2016

LUOVA TAUKO

Taukoa on ollut. Kaikkea on tapahtunut, mutta ilmeisesti oon pystynyt käsittelemään asioita niin, etten oo kokenut niistä sen suurempaa jakamisen tarvetta. Koska oon kerran pysytellyt hiljaa. Tai sitten hulinaa on ollut ihan liikaa, enkä oo vaan ehtinyt.

Tiivistettynä väittäisin, että hyvää kuuluu. Noin niin kuin äkkiä ajateltuna. Pojat on hurahtaneet jalkapalloon ihan täysillä kummatkin, ja arki täyttyy paljolti treeni- ja turnauskuskauksista sekä urheiluvaate- ja varustehuollosta. Kompastelen päivittäin haiseviin nappulakenkiin ja jalkapalloihin, ja kotimme tyypillisin ääni  pesukonehurinan lisäksi on tätä nykyä pallon pomputtelu, joka kantautuu eteisestä lukuisten tekniikkaharjoittelujen aikana.

Keskimmäiset typykät on teinejä omine kasvuun liittyvine kipuiluineen ja murtautumisineen, ja isot tytöt jo niin aikuisia ja itsenäisiä. Näin sen kuuluu kai mennäkin. Me kullan kanssa pärskytellään kaiken keskellä, eikä aina oikein tiedetä mistä ollaan tulossa tai mihin menossa ja mitä varten. Rakkautta tuntuisi kuitenkin riittävän, ja se on kai oleellista. Ruuhkavuodet jatkuu aina vaan, keski-iän kriisi on parhaimmillaan ja viidenkympin villitys kurkistaa ihan nurkan takana. Että ei käy tylsäksi elämä.

Luovaa taukoa on blogin lisäksi yritetty pitää myös arjesta. Viikonloppuna vietettiin nuorimman tytön 15-vuotissynttäreitä helsinkiläisessä hotellissa asiaankuuluvine hemmotteluineen. Hotellihumputtelujen ohessa nautimme olostamme mm. intialaisessa ravintolassa ja nykytaiteen museossa, jossa yllätin itseni kyynelehtimästä vuolaasti katsoessani videota pianomusiikilla vaikutetuista muistisairaista. Niin koskettavan kaunista oli nähdä miten musiikin avulla voitiin herättää jo lähes kokonaan sammunut ihmismieli edes hetkiseksi henkiin. Kunnes se taas katosi.