KAAPPITERAPIAA

Nyt, kun elämässä tapahtuu kovia juttuja sekä henkilökohtaisella että yleisemmällä tasolla ja aikaa on toisaalta käytettävissä enemmän kuin koskaan aikaisemmin, alkaa nähdä asioita selkeämmin. Alkaa tajuta mistä tässä kaikessa oikeastaan on kyse. Ikäänkuin olis saanut itselleen kuudennen aistin, jonka avulla läpivalaisee tilanteita ja pyrkii löytämään olennaisen. Jyvät akanoista.

Joulun allahan olennaisinta on siivota kaapit ja komerot sekä jynssätä paikat paraatikuntoon. No ei kai, mutta terapeuttista kylläkin. Mulle myös vapaaehtoista ja mieluisaa. Olennaisin juttu puunauksissa ja järjestelyissä on sama kuin elämässä yleensäkin: yhdessä tekeminen ja rento meininki. Ja tietty lopputulos, joka miellyttää. Joulu on jo ovella.

HISSUN KISSUN

Hissun kissun vaapula vissun alkaa joulu hiipiä ihon alle. Lastenkodin lasten kanssa ollaan loruteltu ja lauleskeltu kaiken maailman mieleen tulleita riimejä ja loruja metsäisillä retkillä ja tutkimusmatkoilla. Hämähäkeistä heinäsirkkoihin ja maalareista kilpa-autoihin. Neljävuotiaan kasvot loistavat aina kun lauletaan. Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu ja tonttujoukko silloin varpahillaan hiipii alta sillan...

Tunnelmat on muutoinkin hieman hitaat ja hämärät. Kiire ja hötkyily on kadonneet, tilalle on tullut tämä hetki.

Juha Tapio / SITKEÄ SYDÄN

Sade tuli tulvana yli pysäkin,

sinä olet ihme, suuri sittenkin.

Sinulla on ilma ja kyky hengittää,

olkapäällä kyyhkynen,

vaikket sitä nää.

Sinussa on valo, sinussa on yö,

sinulla on sitkeä sydän joka lyö

väsymättä kipinöitä tuuleen

valaisemaan tietä pimeää.

VALMIS

Musta tuntuu, että kesää ei tänä vuonna kunnolla ollutkaan. Kouluhommat jyskytti päässä viimeiseen asti ja vähän ylikin, juhannuksen jälkeen elämän piti helpottua sillä saralla. Ja kyllä se helpottuikin. Valmistumista lähdettiin sitten kullan kanssa kahdestaan juhlistamaan naapurimaan kylpylähotelliin. Laivan kannella oli ihanaa oleilla auringon lämmössä ja körötellä kohti viikonlopun ajan kestävää vapautta. Kesä tuoksui mereltä ja uusilta mahdollisuuksilta hetken aikaa. Kierreltiin Tallinnan terasseja pimenevissä illoissa, syötiin hyvin ja mietittiin tulevia hymy huulilla. Loppukesästä oli tarkoitus vaan nautiskella ja syksyllä piti aloitella uudenlaista, tasapainoisempaa arkea.

Seuraavana maanantaina jysähti. Tieto kasvaimen kasvamisesta veti maton altani. Maisema ikkunan takana oli erilainen kuin aiemmin, värit katosivat. Tuntui kuin elämältäni olisi pudonnut pohja; roikuin reunoilla ja allani oli syvä kuilu. Jonkin aikaa räpiköityäni tajusin, että ei se pohja mihinkään kadonnut, se muutti vain hieman muotoaan. Tukevammin kuin koskaan aikaisemmin istun nyt uudenlaisella alustallani, ja olen valmis ottamaan vastaan mitä eteeni heitetään luottaen siihen, että meidän kaikkien käy hyvin. Tuli sieltä sitten mitä tahansa.

Mä olen valmis.

Leikkauksen ajankohta on varmistunut ensi vuoden alkupuolelle. Työkuviot on jäissä sijaisuuksia lukuunottamatta. Näillä mennään. Päivä vain ja hetki kerrallansa.

KAUHUN TASAPAINO

No niin. Kävin siis seurantakuvauksessa siihen kasvaimeen liittyen. Ja sain kuulla että "se on valitettavasti kasvanut". Uusi leikkaus on tiedossa jossain vaiheessa. Koska kyse ei tällä kertaa ole kiireellisestä tapauksesta, saan armollisesti itse päättää leikkauksen ajankohdan. Ottaisinko sen vasta ensi vuoden puolella, että saisin ensin työasiat rullaamaan tai sitten jo syksyn aikana? Vastausta ei tarvinnut kauaa miettiä.

Kuusi vuotta sitten kiireellisesti leikattu ja suurimmaksi osaksi poistettu aivokasvaimeni on jatkanut kasvuaan. Alkujärkytyksen jälkeen elämä on asettunut raiteilleen ja ainakin jonkinlainen tasapaino asian tiimoilta löytynyt. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa. Hammasta purren mennään kohti uusia taisteluja.
Häntä pystyssä.

KORKEELTA JA KOVAA

Eletään ihmeellisiä aikoja. Vanhin on tulossa takaisin. Lentelee parhaillaan kohti kotimaata, vaikkei haluaisikaan. Tulossa on.

Toinen tulee ylihuomenna alas korkeelta ja kovaa. Nousee vuorostaan lentokoneeseen ja hypähtää melkein samantien pois. Laskuvarjon kera. Ihan hullua.

Mä oon myös käynyt korkealla ja tullut alas. Kovaa. Lähes liian kovaa. Siitä lisää myöhemmin.

Riparilaisen juhlia vietetään lauantaina. Laskuvarjonainen on luvannut laulaa. Luultavasti korkeelta ja kovaa. Kauniisti.

Melkein unohdin. Hääpäivä on tänään. Ostin itselleni lahjan. Ensimmäistä kertaa ikinä. Siinä roikkuu sydän. Rakastan.

PIENEN PIENI IHME

Klikkasin äsken viimeisen kerran LÄHETÄ-läpyskää. Sehän sitten lähti. Vihoviimeinen portfolio. Mä en koskaan enää mainitse sitä sanaa missään yhteydessä. Olo on älyttömän epätodellinen ja outo. Vaatii totuttelua. Taidanpa korkata Fanta-pullon. 

Mitä tehtäis? Sika pestäis. Tai mattoja. Siitä on hyvä jatkaa. Terve!

WOHOOOO.....

TÄRINÄÄ JA RUMPUJEN PÄRINÄÄ

Mun lapseni on ilmassa. Matkalla maailman toiselle puolen. Yksin.

Mä istun pienen tauon jälkeen tietsikalla ja yritän saattaa päätökseen opiskeluun liittyvät viimeiset rippeet. Tauolla käytiin pikkuteinin kanssa liikkumassa leirillä ja asumassa teltassa viiden päivän ajan. Viimeisenä yönä satoi ja myrskysi niin, että katto melkein irtosi. Teltoissa tulvi ja  lapsia evakuoitiin sisätiloihin myrskyn tieltä.

Sitten ollaan vietetty päättäjäisiä eri kouluissa, myös mun. Todistuksen saaminen vaan jäi syksyyn, kun perhekuntoutuksen asiakkaat oli kotilomilla toukokuussa, eikä näyttöä voinut silloin antaa. Nooh, mä oon ihan tyytyväinen tähän järjestelyyn, vaikka näpsyttelyt jatkuukin vielä pikkiriikkisen aikaa kesän puolella. Toukokuun lopussa oli ihan riittävästi tekemistä kahden muun portfolion ja tutkintoihin liittyvien suunnitelmien kanssa. Realistisena tavoitteena olis viettää juhannusta ja loppukesää ilman ahdistavaa ajatusta tekemättömistä kouluhommista.

Juhannus on siis kai tällä viikolla ja kesä kunnolla alkanut.
JEE JEE JEE!!!

HYRINÄÄ

Tänään lähti toiseksi viimeinen portfolio kohti koulua ja työelämää. Huomenna vietetään pikkuhemmon kaverisynttäreitä. Olo alkaa tuntua kevyemmältä ja kepeämmältä... Ikään kuin aurinko paistais kirkkaammin tai käki kukkuis kauniimmin.
Ke-sä! Ke-sä! Ke-sä!

NYT

Ummehtuneeseen nörttikammiooni kiirii vastaleikatun nurmikon tuoksu avonaisesta ikkunasta. Tiirailen pihamaata kärpästen ja ihmisten tahrimien ikkunaruutujen läpi ja huomaan kesän saapuneen.

TÖK TÖK

Ei vielä, vaan kohta. Koulu loppuu, loma alkaa. Viimeiset puristukset. Kaikki tökkii. Viikonloppuna lähtee yksi kolmesta portfoliosta. Kaksi jonossa.

SUOLAISTA JA MAKEAA

Täällä ollaan taas. Konttorissa näpyttelemässä. Tulin jo aamupäivällä tekemään ryydyttäviä koulujuttuja ja nyt puuduttaa. Loppuis jo tämäkin vaihe, alkaa kyllästyttää ihan tosissaan.

Kolme tutkinnon osaa siis päällekkäisinä meneillään. Kahdesta oon saanut teoriat avattua, enää puuttuu vaivaiset itsearvioinnit. Eli suunnilleen puolet tekstiä lisää molempiin teoksiin. Juuh. Ja sitten se kolmas pentele. En jaksa edes ajatella. Lisäksi kirjalliset suunnitelmat. Näpy näpy.

Näpytysten välillä oon käynyt oikeissa töissä ja siitä mä oon tykännyt. Vauvantuoksua lastensuojelun ja perhekuntoutuksen raadollisessa ympäristössä, ah ja voih. Siellä jos missä tuntee olevansa avuksi ja omat pikkuruiset probleemat saa ihan uudenlaisen peilin. Asiat tärkeysjärjestykseen. Hei haloo.

Opiskeluihin liittyen sain kunnian sijaistaa itse kirkkoherraa rippikoululaisten aloitusviikonloppuleirillä. Leirimeininki oli rentoa ja mukavaa ja ne tyypit siellä ihan mahtavia. Sain myös suunnitella lasten ja koululaisten pääsiäiskirkkoihin saarnan tilalle draamaa, joka toteutettiin useamman henkilön voimin. Mukana loistivat vanhimmat typsykkäiseni ja yleisön seassa istuskeli loput lapsista. Esitys oli upea ja vaikuttava, vaikka itse sanonkin. Niin sanoi moni muukin.

P.S. Sauna-ajatus etenee...

OLISKO MAHDOLLISTA..?

Grillikatos makaa edelleen. Kyljellään, surullisen näköisenä, omenapuuhun nojaten. Omenapuukin on vintallaan ja hädin tuskin pystyssä. Pihan ainoa. Saa nähdä keikahtaako sekin reppana jossain vaiheessa.

Me ollaan sitten mietitty. Että mitä sen hökötyksen tilalle tulee. Siihenhän mahtuis aika sopivasti toi... hmmm... pihasauna.

ROMAHDUS

Keskellä tavallista päivää rojahtaa painava teräsrakenteinen grillikatos kyljelleen. Tosta noin vaan, ilman mitään ennakkovaroituksia. Järkyttävä näky saa kyyneleet silmiin. Kesäkeittiö on turvallaan ja vastarakennettu terassi sen ympärillä ehkä myös mäsänä. Toisaalta toi muhkea lumimäärä saattoi koitua terassilautojen pelastukseksi. Se selviää sitten lumien lähdettyä.

Onneksi kukaan ei ollut tapahtumahetkellä kotona tai ainakaan lähellä katosta. En voi olla miettimättä, että mitä jos sunnuntaisilla kymppisynttäreillä ei olisikaan ollut ohjelmassa mäenlaskua..? Kekseliäs poikalauma olisi luultavasti hyppinyt katokselta alas hankeen edellisvuotiseen tapaan temppuja tehden ja hökötys olisi taatusti kaatunut jo silloin... Ihan hirveetä.

HELPPOA?

Me mietittiin koulussa etiikan tunnilla hyvän elämän määritelmää. Luokkamme listasta tuli pitkä ja moninainen - hyvä elämä merkitsee selvästikin eri ihmisille eri asioita. Saimme tehtäväksi karsia listaa huutoäänestyksellä siten, että jäljelle jäisivät kolme kaikkein tärkeintä kriteeriä. Tiukan pudotuspelin voittajiksi selviytyivät usko, toivo ja rakkaus. Hmm, kuulostaapa tutulta...

Pohdimme, että jokaisen on hyvä uskoa johonkin. Jotkut uskovat Jumalaan, toiset Allahiin ja joillekin riittää usko omien unelmien toteutumisesta tai paremmasta tulevaisuudesta.

Terveys sinnitteli loppumetreille asti, mutta joutui taipumaan lopulta toivoksi. Niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa. Toivon ylläpitäminen mahdollistaa hyvän elämän sairaudenkin varjossa.

Rakkaus pysytteli listan kärkisijoilla koko ajan ja selviytyi myös finaaliin. Rakkaus muita ihmisiä kohtaan, muiden rakkaus itseä kohtaan, rakkaus itseä ja omaa hyvinvointia kohtaan, rakkaus elämää ja kauneutta kohtaan...

Kevättä kohti. Näihin tunnelmiin, näihin säveliin...

ALL YOU NEED IS LOVE / THE BEATLES

There's nothing you can do that can't be done.

Nothing you can sing that can't be sung.

Nothing you can say but you can learn how to play the game.

It's easy.

Nothing you can make that can't be made.

No one you can save that can't be saved.

Nothing you can do but you can learn how to be you in time.

It's easy.

Nothing you can know that isn't known.

Nothing you can see that isn't shown.

Nowhere you can be that isn't where you're meant to be.

It's easy.

All you need is love.

All you need is love.

All you need is love, love.

Love is all you need.

IIK

Mä selailin äsken kevään lukujärjestystä ja havaitsin, että koulussa kykkimistä on jäljellä vaivaiset 2 + 3 viikkoa. Siis häh??

Huomisesta alkaa kahden viikon kouluputki, jonka jälkeen työssäoppimista lastenkodissa, sitten kolme viikkoa koulun penkillä ja lopuksi viimeiset tutkintotilaisuudet. WHAAAT??? Opiskelu loppuu. Voihan nyyh.

No juu. Näihin seuraaviin kuukausiin mahtuu taatusti monenlaista vääntöä ja hermojen kiristymistä. Kammottavimmassa (myös todennäköisimmässä) tapauksessa mä teen viimeiset kolme tutkintotilaisuutta päällekkäin toukokuussa. Siis suunnittelen, toteutan, arvioin toteutuneet, selvitän teoriat. Myös kirjallisesti. Kolme kertaa. Lisäksi työssäoppimisen suunnitelmat, arviot ja teoriat. Siis neljä kertaa. Noooh. Mut siihen on vielä aikaa.

Järkevä ihminen tekis asioita alta pois, ettei tarttis kaikkea yhtäaikaa vääntää. Mut se en ole mä. Mä tarviin inspiraation tekemisilleni ja se tulee ainakin näissä opiskelukuvioissa vasta pakon edessä. Että tämmöstä olis tiedossa. Jihuu.

EI PÖLLÖMPÄÄ

Jotkut päivät on jotenkin tukkoisia. Tai tahmeita. Heti aamusta alkaen. Toisiin aamuihin herää kuin ensimmäistä kertaa ja näkee kaiken ihan uusin silmin. Mä uskon että paljon on kiinni omasta asenteesta, joka voi välillä olla syystä tai toisesta hieman nurja.

Huonosti nukuttu yö, stressi, vääränlainen ravinto tai muunlainen oman itsensä laiminlyöminen vaikuttaa taatusti oman asenteen muodostumiseen. Huomaako taivaalla loistavan auringon vai murehtiiko pilviä, jotka juuri leijailivat näkyviin? Tarkoittaako vastasatanut lumi lisää lumitöitä vai uudenlaista kirkkautta? Onko kuppi puoliksi tyhjä vai täynnä?

Mun mielestä on niin helpottavaa tietää että omiin asenteisiin voi ja saa vaikuttaa. Toinen juttu onkin sitten se miten se tapahtuu. Voisko se olla aika yksinkertaista? Ettei tekis siitä turhan vaikeaa. Hmm.

Tänään on ollut hyvä päivä. Aurinko on helottanut lähes pilvettömältä taivaalta ja linnut on sirkuttaneet kovasti, vaikkei muuttolintuja (kai?) vielä olekaan maisemissa. Meillä on kaikilla talviloma ja pakkasta on just sopivasti ulkoiluja ajatellen. Pojat on käyneet ahkerasti sivakoimassa murtsikkaa ja tytötkin on innostuneet liikkumaan ja oleilemaan ulkona. Mun kouluhommat on edenneet lähes suunnitellusti ja yläkerran isoa huonetta puolitetaan parhaillaan vastaamaan paremmin nykyisen tilanteen haasteisiin. Ei siis lainkaan pöllömpi päivä. Huomenna tehdään täsmäisku Ikeaan ja hommataan kaikkea tarpeellista eteiseen ja lastenhuoneisiin. Lisää tällaisia päiviä, pliis.

SUURIN KAIKISTA

Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, 

mutta minulta puuttuisi rakkaus, 

olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. 

Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja,

 vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon

 ja vaikka minulla olisi kaikki usko, 

niin että voisin siirtää vuoria, 

mutta minulta puuttuisi rakkaus, 

en olisi mitään. 

Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville

 ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa,

 mutta minulta puuttuisi rakkaus, 

en sillä mitään voittaisi.

Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä.

Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, 

ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, 

ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, 

ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. 

Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, 

kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
Niin pysyvät nämä kolme: 
usko, toivo, rakkaus. 
Mutta suurin niistä on rakkaus.

1. Kor. 13

Tällaisissa mietteissä tänään. Keep it simple.

NEITI ITSENÄINEN

Neiti itse kävelee,
neiti tietäväinen.
Yksin minä kuljen, kas,
olen kaksi(toista)vuotias.

Kukaan ei näin suurta saa
kädestä nyt taluttaa.
Olen minä itse,
neiti itsenäinen.

suom. Kirsi Kunnas

Pikkuisin neitokaisemme täytti siis kokonaista kaksitoista vuotta. Murusella on lähtenyt murrosikä käyntiin jo oikein rytinällä. Koti- ja koulujoukot yrittää parhaansa mukaan ymmärtää, opastaa ja rajoittaa välillä melko tulisestikin leiskuavaa kauristyttöä. Yhteenottoja riittää melkein joka päivälle ja pinnaa koetellaan ennenkokemattomalla tavalla. Kotona JA koulussa. Ääks.

Pikkupimulla on suuri, mutta mustavalkoinen sydän, jonka ääntä ei toiset kuule lukuunottamatta parasta ystävää. Kaikki ärsyttää tahallaan, eikä kukaan tajua mitään. Mikään ei huvita, ei ainakaan mitkään typerät huilutunnit, kotityöt tai läksyt. Jos sais vaan harjata hiuksiaan, haaveilla, kuunnella musaa, sovitella vaatteita, kirjoittaa lukolliseen päiväkirjaan ja peilailla. Ja välillä shoppailla ja kokeilla meikkejä ja lukea Systeriä. Mutta kun kaikki muut koko ajan ÄRSYTTÄÄ ja sotkee ja huutaa ja kiusaa ja vaatii, eikä ne ymmärrä mistään mitään. Hohhoijaa. Rakas pikku ressukka.

VUODEN EKA

Kuntosalin kuukausikortin voimassaoloaika umpeutui, eikä auttanut muu kuin vetäistä lenkkarit jalkaan ja lähteä lampsimaan pitkin liukasta maantietä. Hrrr. Ihan pikkulenkkihän se vasta oli, mutta lenkki kuitenkin ja juoksin koko matkan. Fiilis oli yllättävän hyvä session päätteeksi. Vaikka kyllähän mä sen tiesin.

Lenkillelähtöä edesauttoi se, että v-käyrä ennen starttia oli huippulukemissa. Opiskeluasiat junnaa paikoillaan, eikä mikään oikein edisty. Viime yö meni valvoessa vuoden ekan vatsataudin kunniaksi, mikä ei ainakaan helpota vallitsevaa tilannetta. Uusia tapauksia odotellessa.