OMENAPUUN ALLA

Pitkästä aikaa ihanan lämmintä. Omenapuun alla on hyvä pohtia kuluvaa ja tulevaa, mietiskellä. Lauantaina tiedossa viiden lapsen koulunpäättäjäissuhinoita, ilmassa on jo juhlan ja KESÄN tuntua.

ME KAKS HUHTI-TOUKOKUUSSA

Joskus tarvitaan vain rakkaudesta väriseviä ruusuja...

KALAREISSU

Isot ja vähän pienemmätkin kalastajat lähti iltaretkelle meren ääreen, oli eväät ja kaikki. Myöhemmin kotona lapset ihmetteli että "täällä tuoksuu ihan mammalta". Juu, voissa paistettuja silakoita, olipa rapsakoita. Ei jaksettu odottaa seuraavaa päivää ja perunamuussia vaan syötiin ihan sellaisenaan iltapalaksi. NAM.

KUUDEN VUODEN KRIISI

Kerhokausi on tässä perheessä päättynyt. Lopullisesti. Neljäntoista vuoden putken jälkeen. Siis nyyh. Missä mä sitten tapailen ketään, kun ei kerhomammojen kanssakaan tule enää turistua. Höh. Pitäisköhän ruveta ihan pyytämään ihmisiä kylään, leipomaan pullaa ja semmosta?

Kerholainen ehti täyttää huimat kuusi vuotta ja ensi viikolla olisi tiedossa kaverisynttärit. Huuto.netistä bongattiin itsetehty skeittiramppi jatkopalaksi sivupihan temppuilualueelle ja synttärirahoilla käytiin ostamassa ensimmäinen oma skeittilauta ja -kypärä sekä polvi- ja kyynärpääsuojat. Kyllä nyt kelpaa.

Tänään 6-vuotiaamme pulahti ensimmäisenä veteen kun maastojuoksuporukka kävi iltapesulla uimarannalla. Mä seisoin tiukasti jalat lenkkareissa hiekalla ja päivystin kolmea hurjapäätä, ekaluokkalaista palellutti vielä liikaa ajatus uimisesta. Ymmärrän täysin, ihan karrrseen kylmää vettä.

Tulevaa eskarilaista taas hirvitti ajatus juoksukisoista, jotka siis päättyivät hänen osaltaan ennen kuin kunnolla alkoivatkaan. Jalkoihin kuulemma sattui ja muutenkin ihan tylsää hommaa koko juoksu. Niin kai. Pihalla ja kavereiden kesken juostaan pää kolmantena jalkana, mutta EI kisoissa. Missään tapauksessa EI myöskään mennä laulamaan minnekään kerhon juhliin tai kirkon eteen. EI. Todellakaan.

Mulla on suuret odotukset tulevan eskarivuoden suhteen rakkaan kuopuksemme rohkaistumisprosessiin liittyen. Eihän kaikista tietenkään tarvitse tulla (no juu, mielellään kyllä...) juoksijoita, mutta jonkinlaista esiintymistä tai esillä olemista joutuu ihmisraasu harjoittamaan viimeistään koulussa. Halusi tai ei. Hoooh.

Hei mutta: toi kuuden vuoden ikähän onkin perinteisesti vaikeaa aikaa, oikea toinen uhmakausi - voisko ne kipuilut ja kiukuttelut liittyäkin 6-vuotiskriisin aiheuttamiin henkisiin kompurointeihin? Sehän olis siinä tapauksessa ohimenevä ilmiö. Paitsi että sitä on esiintynyt jo noin neljän vuoden ajan. Eli kyseessä onkin ehkä 2-vuotiskriisin pitkittynyt versio ennen 6-vuotiskriisin alkamista. Joka vuorostaan kestänee tällä kaavalla aina esipuberteettiin asti jatkuen luontevasti murrosiän myräköihin. No jeepa jee.

KELTAINEN TOUKOKUU?

Ikkunasta kuulen kuinka linnut iloisesti laulaa
kertoen viestiään meille
lumet sulaa
ruoho kasvaa
aurinko saa taas
kaiken muuttaa uudestaan

Kevätsade puhdistaa ja raukeaksi tekee maan
valo antaa kaikelle aikaa
unelias mielikin
jo hehkun aavistaa
iho tahtoo koskettaa

Keltainen toukokuu mikset sä jo tuu
oon turhaan odottanut tuulta lempeää
nyt sisään suureen unelmaan tahdon sukeltaa
ja toivon ettei aika tää tuu koskaan loppumaan

Kesä antaa kaikille onnen tunteen
jonka voi säilyttää
kun pimenee taas syksyinen iltapäivä
voi kesän muistot lämmittää

Sateenkaaren alla kuljen
taakse talven portin suljen
kostealla sammaleella seison
aurinkokin alkaa paistaa
sade vaihtaa kaistaa
vaihdan mieleen keltaiseen

- AIKAKONE / KELTAINEN


Nyt on kylmä. Ihan liian kylmä ollakseen toukokuun puoliväli. Kolme viikkoa koululaisten kesälomiin ja kohta pitää kaivaa pipot ja villasukat uudestaan esiin, hrrr.

PUSKAPÄIVÄT

Oho, miten nopeasti tää viikko hurahti. Mulla on joku ihme viipotuskausi päällä, koko ajan on jotain meneillään. Eniten mä oon viettänyt aikaa PUSKIEN parissa, mikäköhän niissä oikein kiehtoo..? Mä siirrän vanhoja puskia uusiin paikkoihin, kuokin maata vadelmapuskien ympäriltä ja katkon aina vaan kuivia ruusupuskien oksia. Kohta niistä on kai enää pelkät tyngät jäljellä, hmm.

Olisko se tää rytinällä humpsahtanut kevät, joka antaa jokaiselle päivälle uutta havainnoitavaa ja hurjasti ylimääräistä virtaa? Tai ihan vaan elämisen riemu ja tietoisuus siitä, että joka hetki on arvokas ja ainutlaatuinen? HUIMAAVAA...

Ilma kylmeni viikonlopuksi, mutta se ei tahtia haitannut. Ikkunoitakin oli mukavampi pestä pilvisenä päivänä, ja sisällä tuli pitkästä aikaa kunnolla siivottua kun uloskaan ei sateella niin huvittanut mennä.

Vauhdikas viikko sai mukavan päätöksen kun vietimme vihdoin esikoisemme täysi-ikäisyyden juhlapäivää parinkymmenen osallistujan voimin. Odotettuja vieraita ja herrrrrkullisia leipomuksia - mikä ihana päivä. Kakkuja ja piirakoita tehtailtiin yömyöhään Euroviisuja kuunnellen, ja hunningolla olleet jääkaapit ja keittiönkomerotkin saatiin rykäistyä paraatikuntoon ennen juhlavieraiden saapumista. Jos vaikka joku olisi halunut kurkistaa vähän peremmälle. Heh. Kaikin mokomin, siitä vaan.

Päivänsankarin puska nro 1, voihan nuuh...

LÄIKÄHDYKSIÄ

Äiti nauraa meidän nauruamme,
itkee meidän kyyneliämme,
vastaa meidän rakkauteemme,
pelkää meidän pelkojamme.

Äiti elää myötä iloissamme,
huolehtii kaikkia huoliamme
ja kaikki toivomme, kaikki unelmamme
äiti toivoo ja uneksii kanssamme.

- Julia Summers


Ja taas itkettiin... Kiitos muruset kauniista sanoistanne... Tällä viikolla on tirautettu monta ilon ja onnen kyyneltä. Kiitollisuutta on niin monesta asiasta. Isoja ja pieniä kiitosaiheita rinnakkain. Niin paljon. Lämpimiä läikähdyksiä.

Aamulla ripinää ja rapinaa, suhinaa ja kuhinaa, valkovuokkoja ja sulhaspiirakoita, onnitteluja "universumin parhaalle äidille". Oi.

Vilkutus omalle äidille. Ihanaa että olet.

ELÄMÄLLE KIITOS

KAIKKI HYVIN!!!

Elämälle kiitos, sain siltä paljon
sain lyhtyä kaksi, kun niillä katson
erotan selvään kirkkaan ja mustan
korkean taivaan, sen tähtien pohjan
läpi ihmisjoukon miehen, jonka tahdon

Elämälle kiitos, sain siltä paljon
sain siltä kuulon leveän virran
se imee öin ja päivin liverryksen, laulun
jylyn, naputuksen, haukun, sateen pauhun
ja ne hellät äänet, joilla minua kutsut

Elämälle kiitos, sain siltä paljon
sain siltä äänen ja kirjainten muodon
ne sanoiksi yhtyy ja lausuu selvään
nimet äidin, veljen, ja valon heittää
sille tielle, jota yksin kuljet

Elämälle kiitos, sain siltä paljon
jalat, joilla kuljin uuvuttavat matkat
kaupunkien halki, poikki lammikoiden
arojen ja hiekan, vuorien ja soiden
lattias poikki, pihas puutarhoiden

Elämälle kiitos, sain siltä paljon
se sydämen antoi, joka ilosta takoo
kun kasvavan huomaan ihmisen taidon
kun pahasta irti näen hyvän ja aidon
kun silmies syvää kirkkautta katson

Elämälle kiitos, sain siltä paljon
kun sain siltä naurun, sen vierelle itkun
niin erotan selvään onnen ja tuskan
jokaisen laulun läikkyvän pohjan
yhteisen laulun, jota itsekin laulan

Elämälle kiitos, sain siltä paljon

- Violeta Parra / Gracias a la vida (suom. Jaana Lappo)

SEKAVUUSTILA

Mä hakkaan halkoja ja pilkon puita, pitkään. Niin että ranteet puutuu ja hauikset tärisee. Käsiin sattuu. Pitää jatkaa.

Mä katkon kuivia ruusupensaiden oksia, poistan ja harvennan. Käsivarret on täynnä verisiä naarmuja, mutta mä vaan jatkan. Kahdeksan tunnin jälkeen alkaa sataa rakeita, ja mä riuhdon aina vaan. Loppuun asti.

Mä kaivan syvän kuopan, irrotan parimetrisen painavan puskan maasta ja siirrän sen toiseen paikkaan. Koska. Niin täytyy tehdä.

Mä keitän ruuaksi puuroa, joka ilta. Vaihtelen sentään mannaryynien ja kaurahiutaleiden välillä. Mielikuvitus ei riitä parempaan. Vatsat täyttyy.

Mä käperryn iltaisin pienelle myttyrälle tiukasti peiton alle, laitan kädet ristiin ja nukun turvallista unta. Olen luottavainen.

Huomenna. Odotus päättyy. Ajatukset selkiytyy. Tulee tietoa: aivokasvaimen seurantakuvauksen tulokset kerrotaan.

HAUSKAA VAPPUNA