perjantai 29. huhtikuuta 2011

PÄRINÄPOIKA


Ekaluokkalaisen syntymäpäivä oli jo maaliskuussa, mutta kaverikekkerit päätettiin pitää vasta 8veen nimipäivänä. Jostain syystä samalle viikolle osui myös pari orkesterikeikkaa, urheilu-seuran kokous, vappunaamiaiset, linturetki ja musikaaliesitys. Aina välillä näköjään tulee tällaisia tapahtumien sumia, jolloin joka päivälle olisi erilainen ohjelma arkihössötysten lisäksi.
Kivaa, mutta täyttä. Vähän turhan täyttä.

Synttäreillä oli hulinaa kun poikalauma kaahasi kuka milläkin menopelillä pitkin pihaa. Lähes 3-tuntisen taukoamattoman pyörä-, skeittilauta-, potkulauta- ja trampoliinirumban jälkeen sain houkuteltua pojat sisätiloihin väsäämään itselleen jäätelöannokset. Hetken aikaa oli jopa rauhallista kunnes joku valopää keksi kokeilla mitä tapahtuu kun jätskin sekaan laitetaan cokista - sehän kuohuu jännästi kulhon reunojen yli, jee! Sitä piti sitten kaikkien tietty kokeilla, TOSI KIVAA!!! Argh...

Tänään mentiin koiran ja kerholaisen kanssa terapeuttiselle juoksu- ja pyörälenkille lammen rantaan. Jäät lähti vasta muutama päivä sitten, ja metsä on vielä mukavan helppo-kulkuinen ja jotenkin tyhjäntuntuinen: ei lehtiä tai muuta kasvillisuutta, ei pörriäisiä. Mikä ihana rauha ja hiljaisuus.

Ja vielä: synttärisankarin hartaasti odotettu toive toteutui kun auton takakonttiin lastattiin upouusi temppupyörä. Polkupyörä-kauppaan marssittiin tärkeänä rahalipas mukana ja siitä pieni pärinäpoika latoi tyytyväisenä tiskiin kaikki säästämänsä setelit.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

AIJAI



NUUH... Grillikausi avattu. Kanaa, maissia, pekoneihin käärittyjä herkkusieniä ja raikasta salaattia, oo-la-laa..!

Kunnon kevät humpsahti tulla muutamassa päivässä. Lumet on sulaneet lukuunottamatta joitakin hiekanpeittämiä kasoja kaikkein varjoisimmissa paikoissa.

Tänään kaivettiin trampoliini, riippumatto ja kesäkalusteet esille. Nopeimmat ehti jo hetkeksi heittää paitoja päältään ja juosta paljain varpain pitkin pihaa piilotettuja suklaamunia etsiessään. Maa on kuitenkin vielä melko vilpoinen, vaikka lämpötilat kohoileekin jo lähes kesälukemiin. YES!!!




Eilen saimme luoksemme mieluisia vieraita. Kivasta ja mielenkiintoisesta illasta muistuttaa keittiön pöydällä kaunis pääsiäiskimppu. Huomenna tapaamme sukua lounaan merkeissä. Mukavaa taas tiedossa. Pääsiäisen iloa ja riemua elellään.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

MISSÄ KISSA?




Kiva, söpö, hassu, ihana, vilkas, urhea, rakas, laiska


Ekaluokkalainen askarteli tänään 2-vuotta täyttävälle koiralle synttärihatun ilmapalloineen ja sulkineen. Päivänsankaria kuvaavia adjektiiveja oli raapustettu päähineen ympärille. Samoilla sanoilla voisin luonnehtia hatuntekijääkin. Ei siis mikään ihme että nämä samikset ovatkin ihan parhaita kavereita. (Kuvassa tyypillinen Missä kissa? -ilme. Koiralla siis.)

Kissaa kaivattiin myös täydentämään palmusunnuntain pääsiäisnoita-lookia. Luuta ja pajunoksat kainalossa painelivat noidat ja taikurit menemään pitkin naapurustoa vitsapalkkioiden toivossa. Rairuohotkin ovat itäneet. Pääsiäistä kohti mennään.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

TUTKIMUSMATKALLA







Tänään ollaan oltu tutkimusmatkalla. Kevään toinen kukkanen (krookus..?) löytyi kotipihalta ja sitä haistelemassa käväisi kerholaisen lisäksi kirkkaankeltainen sitruunaperhonen, joka oli liian nopea kuvaajalle. Talvehtinut nokkosperhonen puolestaan heräili hetkeä aiemmin autotallin uumenissa ja lennähti auringon lämpöön oven avauduttua. Viime kesänä istutetut pihlajantaimet ovat selviytyneet paukkupakkasista ja työntävät nyt uusia silmujaan kohti korkeuksia.

Tutkimusmatkaa on tehty myös talon sisäpuolella. Portaikon kunnostus alkaa olla viimeistelyä vaille valmis ja remontti uhkaa laajeta keittiön puolelle. Ällöt lattialaminaatit sai kyytiä ja niiden alta paljastuva 70-luvun muovimatto sai edelleen antaa tilaa alkuperäiselle lautalattialle, joka oli tiukasti piilossa vielä yhden lastulevykerroksen alla. Juuh. Sitä kun hieman hiotaan ja maalaillaan, alkaa tunnelma köökissä olla kohdillaan. Kaapinovet on tilauksessa ja puuhellalle on tehty tilaa keittiön nurkkaan. Oih. Ihan mahtavaa kun saadaan jotain aikaiseksi. Mies on ollut viikon talvilomalla ja laittanut hihat heilumaan. Oikea remonttireiska.

torstai 14. huhtikuuta 2011

TEINI-IKÄINEN


Päivänsankarin tervehdys heinäkuiselta venereissulta!
(Kädessä näkyvä remmi on tietty koiranpelastushihna :)


Tämän tytön tavaramerkkejä ovat päiväkirja, sininen kynsilakka ja rakkaus eläimiin. Tänään 13vee, huomenna synttärishoppailua ja ylihuomenna kaverikemut. ONNEA MURUSELLE <3



maanantai 11. huhtikuuta 2011

EI OO TOTTA...

TÄÄLLÄ SATAA LUNTA...

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

KEVÄÄLTÄ VAIKUTTAA

Pihalla on vielä lunta aika paljonkin, mutta siellä täällä näkyy vihertävää nurmikkoa. Marjapensaat on tulleet näkyviin valtavien lumimassojen alta, ja joessa solisee kevät.

Varmoja keväänmerkkejä on sirkuksen saapuminen kaupunkiin. Oltiin poikien kanssa mukana ensi-iltatunnelmissa, kun kiertue käynnistyi lähikaupungissamme. Kulttuurinautintoja tarjosi myös paikallinen tanssikoulu hurmaavalla kevätnäytöksellään. Lapsista keskimmäinen pari vietti aurinkoisen viikonlopun seurakunnan kevätleirillä. Ja mä pesin tienpuoleiset ikkunat. Antaa kevään ja auringon tulla, me ollaan valmiita.

lauantai 9. huhtikuuta 2011

AHVENANMAALLE

Me ollaan aina välillä tutkittu esitteitä ja nettiä, josko löytyis sopivaa vuokramökkiä Ahvenanmaalta tulevalle kesälle. Tarjonta tämän kokoiselle perheelle lemmikkieläimen kera on vaikuttanut melko suppealta ellei olemattomalta, mutta tänään tärppäsi!

Puulämmitteinen sauna (jihuu!), merinäköala (jippii!) ja ulkokäymälä (ou jee!) 2-kerroksisen maalaistalon (oho?) pihapiirissä. Kuulostaa todella hulppealta tähtiluokituksesta (**) huolimatta. Hitsi miten tuntuu hyvältä. Koko elämä.


Mökkiesitettä lainatakseni:

On paikkoja,
joissa taivas on lähempänä.

Ahvenanmaalla on tylsää vain,
jos itse niin valitsee.

Toisinaan ylellisyys piiloutuu
kaikkein yksinkertaisimman verhon taa.

Kovin moni ei tiedä, että Ahvenanmaa
on herkkusuiden paratiisi.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

SANOISTA TEKOIHIN




Melko paljon tulee mietiskeltyä ja harmiteltua että "sekin pitäis tehdä ja sinnekin oli tarkotus ehtiä, mutta kun... ja sitten vielä... eikä kuitenkaan ehkä viitsiskään..." Seli seli.

Hei haloo, mitä tässä enää odotellaan? Elämä on lyhyt ja kaikessa tavanomaisuudessaan parasta juuri nyt. JOS siihen kaipaa muutosta, pitää TEHDÄ jotain. Jotain muuta kuin märehtiä tai vatvoa. Tarvitaan tekoja. Konkreettisia tekoja. Hmm...

Vaaleanpunaisia tulppaaneja nuuskutellen mennään aurinkoista ja lämmintä viikonloppua kohti. Laskettelukeskus suljettiin vihdoin viime viikolla ja muutkin harrastukset loppuu hiljalleen tältä keväältä. Taitaa olla luppoaikaa tiedossa. Ei haittaa yhtään.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

ENSIMMÄINEN



Jokavuotinen leskenlehtikisa on päättynyt. Kevään ensimmäisen kukan bongasi tällä kertaa ekaluokkalainen ja palkinnoksi on luvassa omavalintainen mikä tahansa yksittäispakattu jäätelö (meillä syödään yleensä tylsiä mutta edullisia pakettijäätelöitä tai korkeintaan PIRKKA-tuutteja).

Onnea voittajalle ja JIPPII keväälle!!!