NYT NAUTITAAN KESÄSTÄ

Huomenna se vasta varsinaisesti on, ainakin mun mielestä. Alkukesästä siihen jo totuteltiin: kesäaika, kesäkuu, kesäkerho... Mut huomenna, huomenna, huomennaaaaa alkaa IHANA HEINÄKUU!!! Varsinainen keskikesän kuukausi sateineen, helteineen, ukkosineen, mustikkapiirakoineen ja matonpesuineen, JEE! Kesä ja kärpäset on todellakin täällä. Just nyt. Mahtavaa. Ei muuta kuin varpaat hiekkaan ja mansikoita suuhun. Kuullaan taas myöhemmin, nyt naatiskellaan kesästä...

...Katri Helenaa hyräillen:

Mä unestani taas jo herään kesätuuleen,

ja hyvän olon saan, kun meren äänet kuulen.

Kesämieli on taas ihan vallaton.

Mä rakastua niin nyt haluaisin kaikkiin.

Mä odotellut oon niin monen monta päivää.

Nyt kesäloma on, en tunne surun häivää.

Sydän sykkimään, ystävää etsimään!

Taas elämältä maistuu tää.

Aaa kesän lapsi kun oon.

Aaa villi luonteeni on.

Aaa kesän lapsi mä oon.

Aaa poissa huoleni on.

Ja nämä kesäyöt ei niille ole vertaa.

Ei kiristele vyöt, kun juoksen kohti merta.

Kesämieli on taas ihan vallaton.

Mä rakastua niin nyt haluaisin kaikkiin.

Ja sinut jostakin saan vierelleni rantaan,

mun tekee mieli niin nyt suukko sulle antaa.

Sydän sykkimään!

Saapuvan sun jo nään,

ja elämältä maistuu tää.

P.S. Oon siis syntynyt heinäkuussa, seko mikä seko :)
P.S.2 Ei mulla oikeasti oo vielä lomaa, mutta fiilis on silti kohdillaan.

Kesän lapsi kun ooooon.

KAUNIS PIENI ELÄMÄ

Kyllä kesä on sitten kiva.

Niin paljon kaunista ympärillä:
ihania kukkia,
huumaavia tuoksuja,
lintujen liverryksiä...

Auringolta tuoksuva iho,
kirkkaansininen taivas,

haalistuneet hiukset,
onnellinen mieli.

Kiitos tästä päivästä,
kiitos näistä hetkistä.
Oma, pieni elämä.

JUHANNUS(T)AIKOJA

Meidän perheen juhannus käynnistyi perinteisesti torstai-illan talkoilla, jolloin kyläkoulusta taiottiin juhannusjuoksujen tehokas kilpailukeskus. Juhannusaattona parisataa kilpailijaa juoksi sateisessa ilmassa raskasta ylämäki-alamäki-ylämäki-reittiä ja kourallinen toimitsijoita samaan aikaan edestakaisin tietokoneen, tulostaulun ja ajanottokellon välillä. Tulospalvelun atk-ohjelma ei kaatunut, sähkökatkosta ei tullut, eikä kukaan toimihenkilöistä painanut tällä kertaa kelloakaan sammuksiin kesken juoksun eli järjestelyt sujuivat kertakaikkisen upeasti. Tapahtumaan yllättäen osallistunut ja sarjassaan toiseksi sijoittunut ulkoministerikin kehui kovasti järjestäjäseuraa (hyvä me!) ja oli mukana jakamassa lastensarjojen palkintoja. Ehdottipa vielä kaikille junnumitalisteille yhteiskuvaa kanssaan, vaude...

Siivoustalkoiden jälkeen kotiin saapui illansuussa väsynyttä, mutta tyytyväistä porukkaa. Tunnin tehotirsojen jälkeen päätettiin vielä lähteä lämmittämään (Lapissa juhannusta viettävän) isäukon pihasaunaa. Kipakoiden löylyjen jälkeen pellolle kirmasi kuusi alastonta lasta perässään yksi kummastunut koira. Kummissaan mahtoi olla myös naapuritalon isäntä, jos sattui sinnepäin katselemaan. Lopuksi syötiin kiukaalla paistettuja makkaroita ja halukkaat poimi seitsemän erilaista kukkaa tyynyn alle laitettavaksi. Kotiinpäin lähdettiin ennen puoltayötä auringon viimeinkin pilkahdellessa. Juhannusyönä esiteini uneksi söpöstä luokkakaveristaan ja mä kolmesta koiranpennusta, vaikken kukilla taikonutkaan. Alkaakohan hauvakuume vaivata jälleen..?

UPEETA, MAHTAVAA!!!

Tänään irtosi proffalta lupa viedä lopputyö painoon ilman muutosvaatimuksia. Eli jäihän tässä vielä luppoaikaakin ennen ylihuomista kokousta, jossa opiskelijamiehen diplomityö virallisesti hyväksytään ja merkitään opintorekisteriin. Viimeiset harjoitustyötkin opintoihin liittyen tuli palautettua viime viikolla, joten nyt voi kai rehellisesti sanoa, että

WAU!

Ihan uskomaton juttu...

Siis mieletöntä!!!

KUMMALLINEN PÄIVÄ

Eiliseen päivään mahtuu kaksi isoa ja kummallisen outoa ennenkokematonta juttua:

1. Murkku hyväksyttiin opiskelijaksi erikoislukion yleislinjalle.


2. Perheessämme tehtiin luultavasti täihavainto.

Molemmat asiat on todellakin pyörineet mielessä. Jännä yhteensattuma, että piti sitten samaan päivään tulla niin erilaiset järistykset.

Ensimmäistä kohtaa osattiin jo odottaakin, mutta silti se oli jonkinasteinen sensaatio: Meidän pieni muruliini lähdössä maailmalle... Murkun ollessa parhaillaan 3-päiväisellä seikkailumatkalla Tukholmassa turvallisen isonsiskon hellässä huomassa meillä vanhemmilla on kova työ laittaa ajatukset järjestykseen ennen huomista kotiintuloa. Toisaalta tekisi mieli vaan hurraten huiskuttaa ja toivottaa onnea opintoihin, mutta toisaalta onhan se vielä niin nuori ja pieni, että miten sen siellä kaupungin huiskeessa käy? - Sen pitää saada seikkailla! - Mutta se tarvii meitä vielä paljon! - No asuishan se silti kotona. - Kela korvais matkat, ja junassa olis hyvä lukea. - Mutta tulis kauheen pitkät koulupäivät! - Nuoret jaksaa mitä vaan ne haluaa! Jaa-a, täytyypä vielä uudelleen miettiä minkälainen kanta me otetaan tähän lukiopaikan valintaan. Tuttu ja turvallinen oman pikkukaupungin koulupahanen vai iso ja loistelias pääkaupungin erikoiskoulu? Onpa vaikeaa...

Toinen kohta taas, hmm... miettii ja muistelee... Lasten täitartunta on varmuudella kuulunut niihin asioihin, joita en uskonut meidän kohdalle tulevan, koskaan. Sen verran tomera ja pelottava perheenäiti tässä huushollissa, ettei pään ötököillä pitänyt olla mitään asiaa edes tähän suuntaan. Vaan toisin kävi. Juupa-juu. Kovin ollaan hiljasta ja nöyrää matamia nykyään asian tiimoilta. Eikä ne öttiäiset edes näyttäneet mitenkään ällöttäviltä. Söpöjä, pieniä vipeltäjiä vaan; mitä niistä nyt hysterisoitumaan ;) Tuskin edes muistan aikaa, jolloin supatin koululaisille täiepidemian jyllätessä pahimmillaan, että "Älä sitten vaan käytä kenenkään toisen harjaa tai pompuloita tai hattua missään tapauksessa!!! Äläkä ainakaan sen tai sen tai sen kanssa leiki kovin lähekkäin vähään aikaan!!!" Ihan oikein mulle. Täällä sitä kammataan päitä jatkuvalla syötöllä ja imuroidaan ja pestään pyykkiä ja pakastetaan lippiksiä. Elämä siis jatkuu. Ja tulipahan siivottua kunnolla pitkästä aikaa.

Se täihavainto ei välttämättä ollutkaan aito, heh... Mutta reaktio ilmiön tiimoilta oli varsin todellinen ja kaikessa "karmeudessaan" opettavainen ja koominenkin, tai ehkä pikemminkin tragikoominen :)

OHI ON, AINAKIN TÄLTÄ ERÄÄ...

Tänä aamuna se sitten lähti. Ensin ei meinanut tietokonekaan enää jaksaa käynnistyä, vaan lopulta se myöntyi ja lähetti 153-sivuisen teoksen määränpäähänsä tarkastettavaksi ja hyväksyttäväksi. Nyt otetaan vaan rennosti ja odotellaan. Ja opetellaan samalla uudenlaista, normaalimpaa(?) elämää. Illemmalla lähdetään yhdessä onnittelemaan 16-vuotta täyttävää kummipoikaa.

Murrosikäisen novascotiannoutajamme elämänohjeita:

Ole innokas ja riehu!

Nauti elämästä ja auringosta!

Hymyile paljon!

Muista levätä välillä!

LOPPU HÄÄMÖTTÄÄ

Todellakin: Nyt ollaan jo oikolukuvaiheessa, pilkut vaan paikoilleen. Ja siinähän MÄ oon haka, siis mähän oon varsinainen pilkunviilaaja, ainakin mikäli perheen teinejä on uskominen ;) Joka tapauksessa oon saanut kunnian tarkastaa tulevan diplomi-insinöörin lopputyön oikeinkirjoituksen. Aikapula siihen taitaa olla syynä, luulisin.

Silmät sirrillään ja ohimot jomottaen oon yrittänyt parhaani mukaan hahmottaa monimutkaisia ja vaikeatajuisia alihankkijayrityksen tuotantoprosessin kehittämiseen liittyviä lauseita, ja oon saanut varmaankin sata ryppyä lisää viimeisten päivien aikana pelkästä pohtimisesta. Siinä samalla tekstiä lukiessani on hiljainen kunnioitus ja arvostus tutkielman tekijää kohtaan noussut ennenkokemattomiin lukemiin. On se vaan aikamoinen mies, ei ihan heti tuu mieleen toista vastaavaa. Mun ehdoton Sankari. Silti ihanaa, että opintojen loppu häämöttää :)))

TAIPUU, VAAN EI KATKEA

Heh, vääntynyt hammasharja symboloikoon mun elämänfilosofiaa tällä hetkellä...


Tässä taannoin päätin tehokkaana ihmisenä desinfioida hammasharjatkin vatsatautiepidemian jyllätessä. Hops vaan, Jordanit kattilaan porisemaan hetkeksi, ja pöpöille kyytiä! Lopputuloksena varrestaan taipuneet ja kaarelle jähmettyneet harjat, joita kylläkin oppi kummasti uudestaan käyttämään pienen alkukankeuden jälkeen. Eihän niitä nyt poiskaan voinut heittää, uusia Design-hammasharjoja... Nyttemmin on harjoja joutunut taas uusimaan, vaan omastani en millään kuitenkaan vielä luopuisi. Siinä se aamuisin kupissa roikkuen kannustaa tulevaan päivään muistuttaen sitkeydestä ja peräänantamattomuudesta. Ja erilaisuuden hyväksymisestä ;)

Vaikka tässä on itsekullakin ollut hieman taipunut ja painunut olo elämän myrskytuulissa, ei katkeamisesta ole pelkoa. Ja toivottavasti tuulten laantuessa asentokin korjaantuu. Viime päivien aikana on tyyntymistä jo havaittu. Myös auringon pilkahduksia :)

ME KAKS KESÄKUUSSA

Mä ajattelin jatkossa aina näin kuukauden alussa tarkastella meitä kahta vähän tarkemmin. Ja tuumata samalla onko asiat sinä aikana yhtään muuttuneet tai kehittyneet, suuntaan tai toiseen.

Tämän hetken tilanne on sanalla sanottuna raskas. Kutsumaton vieras nimeltä Parisuhteen Pohjakosketus on saapunut luoksemme. Opiskelu, työ ja suurperheen arki yhdistettynä liian vähäisiin yöuniin on vienyt kaiken energian. Ilo ja rentous tuntuu kadonneen suorittamisen tultua tilalle.


ONNEKSI loppu tälle liian vaativalle elämäntilanteelle on sentään näkyvissä. Valoa tunnelin päässä voi nähdä, jos tarkasti katsoo - niinkuin Lapissa talvella, kun ajettiin kaamoksesta kohti aurinkoa ja etelää. Se, miten elämä opintojen jälkeen jatkuu, onkin ihan toinen juttu. Ainakin tarvitaan paljon kahdenkeskistä aikaa sekä lepoa ja rauhaa. Myöskin pitkiä keskusteluja. Ja lisää puhumista. Ja kuuntelemista. Ja lohduttamista. Ja anteeksipyytämistä...


Tänään väsynyt mies lähti AC/DC:n keikalle Tampereelle. Ajaa pari tuntia suuntaansa nähdäkseen suuret idolinsa ilmielävinä, uhraa kallisarvoista aikaansa ja yöuntansa tullakseen takaisin entistä väsyneempänä. Puoli vuotta sitten lipun saatuaan ei varmasti uskonut lähtevänsä reissuun lähes vastentahtoisesti. Ja tämä kertookin paljon... Vaan ehkäpä keikkareissu toimiikin tarpeellisena piristyksenä ja energianlähteenä viimeisiin rutistuksiin, toivotaan niin :)


Seuraavan päivän pieni lisäys tuohon opiskeluun liittyen:

Omasta tahdosta ja yhteisellä suostumuksellahan siihen parisen vuotta sitten kunnianhimoisesti ryhdyttiin. Keskenjääneet opinnot piti saattaa loppuun nyt, kun lapsetkin oli vähän isompia ja aikaa alkoi jäädä yli, heh... Ensimmäinen ja toinenkin vuosi itsenäistä ja omatoimista opiskelua oman työn ohella meni ihan kivasti ja melko sujuvastikin kaikkien kannalta, mutta viimeinen lopputyön tekemiseen käytetty puolivuotisjakso on uuvuttanut sekä opiskelijan että tukijoukot. Mikä on varmaankin ihan inhimillistä ja ymmärrettävääkin. Ihminen vaan väsyy välillä ja silloin pitäisi voida huilia, että jaksaa taas. Tänään on himpun verran reippaampi fiilis, ja ollaan taas päivän verran lähempänä opiskelunjälkeistä elämää.